Olen paljasjalkainen oululainen. Tunnen kaupungin ja sen ympäristökunnat.
Olen työskennellyt melkein koko työhistoriani ns. puhetyöläisenä. Työni on johdattanut minut asumaan ja työskentelemään kolmella eri mantereella. Vuonna 2002 palasin synnyinkaupunkiini. Aloitin kiinteistönvälitysalalla vuonna 2008.
Olen kokenut välittäjä. Olen myynyt kaikenkokoisia ja -näköisiä koteja. Kun katson taaksepäin, näen satoja asuntokauppoja ja tyytyväisiä asunnonmyyjiä ja -ostajia. Minulle on kertynyt jo kolmannen polven asiakkuuksia.
Asiakaspalautteeni ovat hyviä. Asiakkaat ovat kokeneet minut luotettavana ja vastuuta kantavana kotien välittäjänä.
Ota minuun yhteyttä, niin tavataan. Kerron mielelläni, kuinka myyn kotisi. Tarvittaessa löydän teille myös uuden kodin.
Miksi valita minut?
Tarjoan sinulle parasta paikallistuntemusta. Tunnen kaupungin, jossa elän ja työskentelen.
Kun kättelemme, kättelemme merkiksi siitä, että saan olla välittäjänä teidän kotinne myynnissä. Olen sitoutunut teidän asiallenne.